Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulumusiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulumusiikki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joululauluja

Odotan kovasti kauneimpien joululaulujen laulutilaisuutta. On ihana mennä laulamaan sydämen kyllyydestä yhdessä muiden samanmielisten kanssa. Toki laulu raikaa suustani täällä kotosallakin ja välillä jopa lenkkipolulla jos luulen, ettei kukaan kuule ;) Puitteet ovat kuitenkin senverran juhlavammat kirkkomiljöössä kauneimpia joululauluja laulettaessa, että se tuo laulamiseen lisää syvyyttä ja tunnetta.

Nyt kun joululaulut soivat minulla päivittäin radiosta, netistä, cd-levyiltä, jne. niin ajattelin vielä koota tänne blogiini soittolistaa muutamista itselleni tärkeistä joululauluista. En laita lauluja mihinkään tiettyyn paremmuusjärjestykseen. Joululauluihin pätee se sama asia kuin muuhunkin musiikkiin, eli joskus kaipaa syvällistä ja koskettavaa melodiaa ja toisella kertaa taas sitten haluaa kuunnella kevyttä, iloista ja kepeää sävelmää.

Rajaton: Arkihuolesi kaikki heitä

Tapiolan kamarikuoro: Hiljainen joululaulu

Sleigh ride (instrumental)

Sara Bareilles & Ingrid Michaelson: Winter Song
Patty Loveless: Christmas time' s a-coming

Laila Kinnunen: Talven ihmemaa
Katri Helena: Joulumaa
Irish Rovers: God rest ye merry gentlemen
http://youtu.be/BfuuBKtQ_O0

Frank Sinatra: Let it snow
http://youtu.be/M-b3iU-INDo

Brenda Lee: Rockin' around the christmas tree
http://youtu.be/bnIqLlBwzrc
Nat King Cole: O come all ye faithful

Finntrio: Tonttu
Jarkko Ahola: Varpunen jouluaamuna

Peter Auty: Walking in the air

Carol of the bells

Tarja Turunen: Jouluyö, juhlayö
http://youtu.be/kGzh9oKxjpU

Candomino: Me käymme joulun viettohon
http://youtu.be/Hu3dwCDhids

Cantore Minores: Maa on niin kaunis
Wham! : Last christmas
http://youtu.be/E8gmARGvPlI

Jose Feliciano: Feliz navidad
http://youtu.be/XwRIBpw7EwU

Nyt olisi mukava kuulla teidän muiden joululaulu suosikkeja! :)

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Joulua radioaalloilla surffaten

Oletteko muuten huomanneet, että jouluradion koelähetykset pyörivät jo radioaalloilla ja netissä?
Minä meinaan täällä juuri tällä hetkellä ihan joulufiiliksissä fiilistelen jouluradion sävelten soidessa taustalla netin kautta :)

Varsinainen jouluradion virallinen starttihan tapahtuu vasta ensimmäisenä adventtina 30.11., mutta nyt voi siis jo nauttia näistä ihanista jouluradion sävelistä näin "koemielessä" ;)

Tässä vielä linkkiä, klikkaa JOULURADIO

maanantai 15. syyskuuta 2014

Sata päivää jouluun on

Tänään on tasan sata päivää jäljellä jouluun.
Tästä eteenpäin laskurissa pyöriikin enää vain kaksinumeroisia lukuja. Jokapäivä joulu on askeleen lähempänä. Ihanaa!
 
Juhlistaakseni tätä sata-päivää kuuntelin jouluista musiikkia, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Jaan teidän kanssanne nyt yhden ihanan, svengaavan joululaulun, joka saa minut aina hyvälle mielelle. (Joulu)juhlatuulelle suoraan sanoen ;)
 
 
Suloinen, kutkuttava joulunodotus on käynnistynyt nyt tosissaan.
Tervetuloa blogiini odottamaan suurta juhlaa kanssani! :)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuun ensimmäinen

Vihdoin ensimmäinen päivä joulukuuta.
Tämä aamu aloitettiin kahvilla ja itseleivotuilla joulutortuilla.
Radio soitti taustalla joululauluja.
Ihana aloitus päivälle ja koko joulukuulle!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Joulumusaa radiotaajuuksilta

Löysin tämän mahtavan kanavan täynnä jouluista musiikkia.
Valitse suosikki musiikkityylisi

ja anna rytmien viedä kohti joulun ihmemaata.
Tässä linkki: