keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Yllätys postilaatikossa

Tänään odotti suloinen yllätys postilaatikossa. "Kaikkien aikojen joulu" -lehti oli ilmestynyt! Olin aivan unohtanut, että lehden ilmestymisajankohta on nyt. Arki on pitänyt kiireisenä, enkä ole vielä tänä syksynä paljoa ehtinyt ajatuksia joululle tai joulunodotukselle antaa. Jotenkin nyt sitten tämän lehden myötä vähän paremmin taas konkretisoitui ajatus ja ilo joulun lähestymisestä. Pieni jouluinen odotuksen liekki kasvoi pikkuisen suuremmaksi ja jäi sydämeen lepattelemaan..

Saas nähdä millainen lehti on sisällöltään tänä vuonna. Viimevuotiseen lehteen olin ainakin erittäin tyytyväinen. En ole vielä halunnut hirveästi kurkistella lehden sisäsivuille, jätän viikonloppuun sen nautinnon. Silloin on enemmän aikaa, että saan aivan omassa rauhassa, kiireettömästi syventyä lehden jouluiseen maailmaan. Samalla ajattelin myös korkata tämän vuoden glögikauden käyntiin. Eiköhän jo ole aikakin. Eihän tässä ole enää loppupeleissä kuin reippaat yhdeksän viikkoa jouluun!

2 kommenttia:

  1. Mä muistelin, että tuo lehti olisi tullut vähän myöhemmin. Ainakin se Jouluherkut -lehti tulee vasta marraskuussa. Toisaalta ei haittaa vaikka toi Kaikkien aikojen joulukin tulisi vasta marraskuun alussa, mutta onhan noita lehtiä jo kiva fiilistellä.

    Näin kaupassa jo useamman joululehden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkään en tosiaan muistanut tuota ilmestymispäivää, luulin että vähän myöhemmin.. Kovasti kuitenkin minulla oli odotuksia kyseisen lehden suhteen, mutta täytyy todeta että sisältö tuottikin vähän pettymyksen :( Viime vuotinen lehti oli tosi tunnelmallinen, mutta tästä tämän vuotisesta en saanut oikeen mitään kunnon joulufiilistä itselleni..

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)